Briefly in Finnish

University of Helsinki Debating Society

Helsingin yliopistolla pääasiassa toimiva väittelyyn keskittyvä yhdistys perustettiin vuonna 2001. Perustamisesta lähtien yhdistys on aktiivisesti järjestänyt viikottaisia väittelytilaisuuksia sekä muutamia suurempia tapahtumia. Tällä hetkellä toiminta keskittyy jokatorstaisiin väittelyihin, jotka järjestetään pääasiassa englanniksi.

Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan yhdityksen toimintaan ota vapaasti yhteyttä yhdistyksen toimijoihin tai ilmoittaudu yhdityksen sähköpostilistalle.

Tervetuloa mukaan toimintaan!

University of Helsinki Debating Society (UHDS) on nimensä mukaisesti Helsingin yliopiston piirissä toimiva väittelyseura. Emme harrasta mitä tahansa kinastelua, vaan väittelemme käyttäen kansainvälisiä sääntöjä, jotka perustuvat Britannian parlamentaariseen käytäntöön. Samoja sääntöjä, tai niiden muunnelmia, käytetään väittelyseuroissa ympäri maailman. Suomessa väittelykulttuuri on vasta lapsen kengissään, mutta esimerkiksi Baltian maissa on paljonkin väittelyseuroja, Läntisestä Euroopasta puhumattakaan. Väittelemme sekä englannin, että suomen kielellä osaksi näiden ulkomaisten seurojen kanssa kilpailua silmälläpitäen, ja osaksi koska se on kivempaa.

MISTÄ VÄITTELYSSÄ ON KYSE?

Brittityylinen väittely on joukkuelaji, joka kehittää loogista ajattelua, esiintymistaitoja sekä taktista silmää. Väittelemällä oppii tarkastelemaan kysymyksiä monelta puolelta ja ilmaisemaan itseään selkeästi. Se on kaukana riitelystä, inttämisestä tai tylsistä puheista, päinvastoin se on erittäin hauskaa!

MITÄ SÄÄNTÖJÄ KÄYTÄTTE?

Brittiläisten sääntöjen mukaisesti yhteen väittelyyn osallistuu kahdeksan väittelijää, neljä kummallakin puolella. Aihe ilmoitetaan juuri ennen väittelyä ja arpa ratkaisee kumpi joukkue puolustaa (hallitus) ja kumpi vastustaa (oppositio). Joukkueet valmistelevat aihetta ja sopivat työnjaosta vartin ajan ennen varsinaisen väittelyn alkua. Hallituksen ensimmäinen puhuja aloittaa noin seitsemän minuutin puheella. Seuraavaksi puheenvuoro siirtyy opposition ensimmäiselle puhujalle, sitten hallituksen toiselle ja niin edespäin vuorotellen, kunnes kaikki ovat puhuneet kerran ja väittely on ohi. Jokaisella on käytettävissä sama määrä aikaa. Väittelijät esittelevät puheenvuorojen aikana oman joukkueensa argumentteja, perustelevat kantaansa ja tietenkin kumoavat vastapuolen väittämiä. Puheenvuorojen aikana saa puhujan luvalla esittää kysymyksiä tai tehdä huomautuksia. Tuomari tai yleisö valitsee voittajaksi sen puolen, joka on perustellut kantansa vakuuttavimmin.

MISSÄ ja MILLOIN?

Tietoja harjoituksista sekä tapahtumista ja kilpailuista löydät näiltä sivuilta, liittymällä postituslistallemme tai ottamalla meihin yhteyttä. Tervetuloa väittelemään!

KEITÄ TEILLÄ ON JÄSENINÄ?

Olemme varsin poikkitieteellinen järjestö. Jäsenemme kuuluvat moneen eri HY:n tiedekuntaan, mukana on jopa teekkareita ja kyltereitä. Lisäksi seuraan kuuluu suuri määrä ulkomaisia vaihto-oppilaita ja tutkinto-opiskelijoita.

KUINKA HYVIN ON OSATTAVA ENGLANTIA VOIDAKSEEN OSALLISTUA ENGLANNINKIELISIIN VÄITTELYIHIN?

Riittää, että pystyy ilmaisemaan itseään kohtuullisesti. Suurimmalle osalle muistakin väittelijöistä englanti on vieras kieli, joten ei ole syitä ujostella. Tärkeintä ei ole kielitaito, vaan argumentointi. Sitä paitsi puhuessa oppii!

MILLAISISTA AIHEISTA VÄITTELETTE?

Aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, riippuen kulloisistakin läsnäolijoista. Välillä kokeilemme keveitä aiheita esim. lapsille pitäisi kertoa totuus joulupukista, joskus kamppailemme raskaiden ongelmien kanssa, esim. alkoholiveroa tulisi alentaa.

VOINKO VÄITTELYSSÄ JOUTUA PUOLUSTAMAAN SELLAISTA, MIHIN EI TODELLISUUDESSA USKO?

Voit, sillä arpa ratkaisee kummalle puolelle väittelyssä joudut.

EIKÖ OLE ARVELUTTAVAA EROTTAA OMAT MIELIPITEET SANOISTAAN VÄITTELYSSÄ?

Ymmärtääkseen omat mielipiteensä paremmin on hyvä osata asettua katsomaan asiaa myös toiselta näkökannalta. Irrottautuminen hetkeksi omista näkemyksistään kokonaisvaltaisemman kuvan saavuttamiseksi on varsin avartavaa. Emme väittele mielipiteistämme vaan asioista, eikä väittelyitä voiteta tunteella vaan hyvällä argumentoinnilla.

ONKO KILPAVÄITTELY SITTEN PELKKÄÄ PELIÄ?

On, mutta hyvin positiivisessa mielessä. Emme pyri ratkaisemaan ongelmia tai pääsemään yhteisymmärrykseen saatikka johonkin lopputulokseen, vaikka usein esiin nouseekin tuoreita näkökulmia ja odottamattomia argumentteja. Väittelemme oppiaksemme kuuntelemaan muita, ilmaisemaan itseämme, perustelemaan, kyseenalaistamaan ja selkiyttämään ajatteluamme, sekä tietenkin nauttiaksemme hyvästä väittelystä!

Leave a Comment